sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Kesän tekstimaailmaa

Olen viettänyt tämän viikon lomaa ahmimalla kirjoja ja lehtiä. Todellisuuspako onnistuu mainiosti, kun hotkii toista hyllymetriä kirjoja! Lisäksi kävin läpi kolmen kesätyökesän Suomenmaat ja leikkasin kirjoittamani jutut talteen. Ennen lomaa olin kahlannut 30 vuoden aikana ilmestyneet Kylähullut, joten eiköhän tässä ole aikakausjulkaisuja yhden loman tarpeiksi.

Opettelin lukemaan jopa sähköistä kirjaa iPadista, mikä olikin erikoinen kokemus. Pidän enemmän fyysisistä kirjoista, ja oli mukava palata kotiin Jyväskylään, kun täällä odotti laatikollinen uusia kirjoja. Oli myös järjesteltävä kirjahylly uudelleen, koska kaikki mahdolliset pöytätasot olivat täyttyneet opuksista ja halusin saada ne järjestykseen. Odotan innokkaasti sitä päivää, kun voin tuoda KAIKKI kirjani saman katon alle ja koota ne kunnollisiin, riittävän tilaviin hyllyihin. Tätä hohdokkaampaa tulevaisuuttaan odottaa tällä hetkellä noin 23 hyllymetriä niteitä.

Kotoa löytyi ensimmäinen kirjoituskilpailutekeleeni,
ensimmäisellä luokalla (1996) kirjoittamani
18-sivuinen kirja Pikku karhut pienenä.
Jotta pöytätasot eivät kuitenkaan pääsisi aivan tyhjenemään, kärräsin Mäntsälän-kotoa joitakin yläasteaikaisia ja vanhempia kirjoitelmiani. Niitä lukemalla koetan tavoittaa peruskoulun äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksen juonteita sekä teini-ihmisen ajatuksia valmistautuakseni tulevaan työhöni. [Alan nimittäin syksyllä opettaa tuntiopettajana Jyväskylän yliopistossa paitsi äidinkielen ja kirjallisuuden didaktiikkaa myös kirjoitusviestintää.]

Yläasteen ainekirjoitusvihon lukeminen oli yhtäältä hervotonta hupia, toisaalta ikäkausihäpeästä voihkimista. Kaikesta kamaluudestaan huolimatta vihko oli oiva portti nuoremman minän maailmaan. Hauskinta oli yllättyä omasta ajatuksenjuoksusta ja arvailla, mitkä kuullut tai luetut vaikutteet paistavat mistäkin. Ja ah; silloinen välimerkkien käyttöni... oli kuin niistä runo- ja novelliantologioista, joita rohmusin kirjastosta. Onneksi kirjallisessa ilmaisussani on tapahtunut edes jotain kehitystä!

Kirjoitelmista ilmenee myös, etten ole yhdeksännellä luokalla lainkaan ymmärtänyt Arto Paasilinnan huumoria, vaan lyttään arvostelussani Volomari Volotisen ensimmäisen vaimon aivan täysin. Nyttemmin en ole kirjan yhdentekevyydestä niin varma. On varmaan luettava se uudelleen. Muutenkin tekisi mieli vilkaista joitakin opuksia ja katsoa, olisinko niistä vielä samaa mieltä kuin nuorempana. Esimerkiksi Siegfried Lenzin Kiusattu (Arnes Nachlaß 1999, suom. Oili Suominen 2001) näkyy tehneen suuren vaikutuksen. Äidinkielen ja kirjallisuuden opettajamme L. S. luetti meillä hyvää kirjallisuutta. Olen siitä sangen kiitollinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...