tiistai 8. maaliskuuta 2011

Ajan relatiivisuudesta

Ihmettelen, kuinka näin skarppi ihminen kuin minä voi olla näin pihalla. Ajallisesti. (Jos ajasta ylipäätään voi olla ulkona.)

Kello 16 tarkoittaa ilmiselvästi samaa kuin kello kuusi. Tänään on taatusti 11. päivä, ja sitä paitsi nyt eletään joulukuuta, jos keittiön seinää komistavasta Mannerheim-seinäkalenterista katsotaan.

Elän ikuista keskiviikkoa.

Mutta kuinka kummassa nyt voi olla keskiviikko, jos joulukuun 11. päivä on Mannerheimin mukaan lauantai?

Onneksi kohta on syysloma.

Olen sentään luopunut relatiivisuuskelloni käytöstä. Loppunsa aikoina sen viisarit etenivät parikymmentä minuuttia kolmessa tunnissa, vaikka siihenkään tahtiin ei voinut luottaa. Kello näytti ihan mitä sattuu, ja kun satuin kääntämään sen ympäri selvittääkseni, voisiko siihen vaihtaa patterit, huomasin sen takana lukevan: For best results, use other side.

Paremman puutteessa käytän nyt ihan tavallista rannekelloa ja pystyn ilmaisemaan kellonajan jo noin 25 minuutin tarkkuudella.

On vain muistettava, että rannekello on 7 minuuttia edellä normaaliaikaa, kun taas seinäkello on 6 minuuttia edellä. Herätyskello on 5 minuuttia edellä ja kahvinkeittimen ajastin 25 minuuttia edellä. Ja että oikea vastaus kysymykseen mitä kello on? on metallia ja muovia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...