Havahduin viime perjantaina tentissä tuskaillessani siihen, että tenttivastausta kuulakärkikynällä kirjoittaessa tulee hirveää suttua (ainakaan jos ei hetkittäin tiedä tai muista, mitä on kirjoittamassa). Riville rivin perään tuntui tulevan suttua tai yliviivattua kielenainesta.
Ja miksi sitten kirjoitan tenttivastaukset musteella? Siksi, että kun minä jotakin kirjoitan, niin sehän säilyy kirjoitetussa muodossaan, eikä siihen pidä kajottaman. *nyrkki pöytään*
Taannoin eräällä luennolla tuli puhetta tekstien pyhyydestä. Keskustelussa todettiin, että etenkin humanistit suhtautuvat hyvin tiukasti omiin kirjoitelmiinsa: niitä ei saa korjata, ei muokata, ei väännellä, ei lainailla eikä mieluusti edes lukea. Pohdittiin, ovatko kyseessä humanistien itsetunto-ongelmat vai mitkä, kun opinnäytetöitä halutaan monesti piilotella eikä ainakaan julkaista missään. Jokuhan voisi vaikka lukea niitä ja pahimmassa tapauksessa kommentoida! Ja mitäs sitten kävisi, jos vuosia sitten julkaistusta pro gradu -tutkielmasta löytyisi jokin virhe? Ei, kyllä parempi on pitää tekstit piilossa.
Entäpä, jos sittenkin ryhtyisin kirjoittamaan tenttivastaukset lyijykynällä? Korjailenhan sähköisiäkin tekstejä ilman, että korjaukset näkyvät lukijalle.
Aloitan ainakin siitä, että linkitän tähän kandidaatintutkielmani, jossa tutkin sanomalehtikielen puheverbien (poliittistakin) ilmaisuvoimaa. Tutkimuksen nimi on Väyrynen väittää, Kiviniemi korostaa. Puhetta ilmaisevien verbien käyttö poliittisten sanomalehtien teksteissä. Tämä tutkimus ei tästä muutu, kun se on PDF-tiedostoksi muutettu.
Olen iloinen, jos tutkimuksestani on jollekulle hyötyä tai hupia. Minulla oli ainakin hauskaa sitä kirjoittaessani. Jyväskylän yliopistossa suomen kielen proseminaaritutkielmia eli kandintöitä ei julkaista sähköisissä julkaisujärjestelmissä, vaikka niin olen pyytänytkin. Siksi julkaisen tutkimukseni itsenäisesti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti